07

TYÖPAIKKA: Asiakaspalvelukoordinaattori

posted on

Haemme palvelukseemme 

Asiakaspalvelukoordinaattoria 

Rooli on vaativa asiakaspalvelutehtävä, joka sisältää aulatoiminnan käytännön palvelut, modernien opetusjärjestelmien- ja laitteiden käyttöä sekä käytön tukea ja opastusta. Lisäksi tehtävään kuuluvat muut erikseen sovittavat tehtävät valittavan henkilön osaamisprofiilin perusteella. 

Haemme sinua, joka et tingi erinomaisen asiakaspalvelun laadusta. Tämä asenne näkyy sinusta myös ulospäin hoitaessasi sujuvasti aulatoiminnan käytännön palvelut sisältäen vieraiden vastaanoton niin suomeksi kuin englanniksikin.

Ymmärrät myös erinomaisen asiakaspalvelun vaikutuksen koko toiminnan kannalta, ja sen vuoksi kehitätkin jatkuvasti omia tehtäviäsi sekä olet valmis tarvittaessa joustamaan ja/tai auttamaan myös muissa tehtävissä tilanteen mukaan. Et myöskään kaihda rutiineja, vaan pidät niidenkin hoitamisessa yllä tinkimättömän laadun. Erinomaiset palvelu- ja vuorovaikutustaidot, avuliaisuus sekä proaktiivisuus näkyvät monin tavoin kaikissa tehtävissäsi.

Sinulla on lisäksi hyvät ICT-taidot, tahtotila taitojen kehittämiseen edelleen sekä osaamisesi jakamiseen esimerkiksi modernien opetusjärjestelmiemme ja –laitteidemme käytön tukemisessa ja opastamisessa. Toimit huolellisesti, tehokkaasti ja joustavasti myös kiireen keskellä, eikä hymysi hyydy mahdollisissa yllättävissä tilanteissa, vaan otat tilanteen haltuun nopeasti ja pystyt priorisoimaan tehtävät tilanteen edellyttämällä tavalla.

Olet positiivinen ja tiimihenkinen sekä sinulla on tehtävään sopiva kaupallinen tai palvelualan koulutus. 

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva, ja se täytetään tehtävän nykyisen haltijan siirtyessä muihin tehtäviin. Tavoite on, että uusi henkilö aloittaa tehtävässä tammikuun 2019 puolivälissä.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus, CV ja palkkatoiveesi viimeistään 21.11.2018 sähköpostitse osoitteeseen tuija.salmikannas@haus.fi.  Huomaathan, että täytämme tehtävän välittömästi sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja puhelimitse 12.11.2018 klo 12-13 ja 15.11.2018 klo 8-9 palvelupäällikkö Tuija Salmikannakselta, p. 040 588 2355.

| Categories: HAUS | Tags: | View Count: (223) | Return

Post a Comment