06

Ministeri Joshua Law’n delegaatio tutustui HAUSin toimintaan ja uusiin toimitiloihin

posted on

 

Hongkongin erityishallintoalueen julkisesta hallinnosta vastaava ministeri (Secretary for the Civil Service), Mr. Joshua Law esikuntineen vieraili maanantaina 5.3.2018 HAUSin uusissa tiloissa Yliopistonkatu 5:ssä.

Ensin kurkistettiin uteliaina aulaan, luokkahuoneisiin ja toimistotiloihin, sitten otettiin perinteinen ryhmävalokuva.

Group_MinisterLawHK

Uusissa toimitiloissa on painotettu hyvän sisäilman lisäksi myös nykyaikaista opetusteknologiaa. Microsoft Finlandin Mathias Juslin esitteli vieraille HAUSin uutta Surface Hub –monikosketusnäytöllistä älytaulua.

Kehitysjohtaja Ari Sihvola linjasi kolme hallituksen keskeistä kehittämishanketta, joissa HAUS on mukana tukemassa toimeenpanoa (digitalisaatio, hallinnon reformit ja johtamisen kehittäminen).

Kolmantena vierailuteemana Anna Saharinen briiffasi vieraita eOppiva –hankkeesta.

Vierailua höysti vilkas keskustelu ja leppoisan ystävällinen ilmapiiri kantoi koko vierailun ajan. Vieraat olivat erityisen kiinnostuneita HAUSin asemasta valtion in-house–laitoksena. Hongkongin hallinto on varsin edistyksellinen ja tehokkaalta vaikuttava.

Ministeri Law’n johdolla Hongkong on paraikaa kehittämässä omaa virkamiesvalmennustaan. E-oppimismenetelmät ovat olleet käytössä jo pitkään, mutta toistaiseksi lähinnä luokkaopetusta tukevana opetusmuotona. HAUS-vierailusta vieraat saivat, näin uskon, uusia virikkeitä omaan suunnittelutyöhönsä, erityisesti e-learningin saralla. Jäämme innostuneena odottamaan jatkokontakteja.

Sihvola_MinisterLaw

 

Lisätietoja: Ari Sihvola, puh. 040 841 8284

 

| Categories: HAUS, Asiantuntija | Tags: | View Count: (1103) | Return

Post a Comment