04

Koulutuspäälliköltä: Konmaritusta ja muutoksia kotona ja työpaikalla

posted on

Kotona jo kaksi vuotta sitten suunniteltu KonMari–projekti saatiin viimein alkamaan uudenvuodenpäivänä. Nuorimman pojan vanhasta huoneesta lähti heti kaksi jätesäkillistä tavaraa ja yksi lasten kirjoituspöytä. Kahdessa kymmenessä vuodessa on elämä ja toiminta kotona muuttunut niin paljon, että emme enää tarvitsekaan metrikaupalla kirjahyllyjä kirjoja tai VHS-kasetteja varten. Oli tietenkin surullista heittää pois 80-luvulla nauhoitettu Pekka Töpöhäntä –elokuva, jota pojat olivat katsoneet yhä uudelleen ja uudelleen. Osaan vieläkin sen elokuvan vuorosanat ulkoa. Myös kirjoituspöydät, lipastot ja kirjahyllyt ovat kalusteita, joiden käyttötarkoitus joutuu uudelleen arviointiin. Kaapin paikkaa olennaisempi asia on langattoman verkon tukiaseman sijainti.

Työpaikalla vuoden alku toi uuden organisaation, monelle uuden esimiehen ja Helsingin Kluuvissa sijaitsevat uudet toimitilatkin saadaan käyttöön maaliskuusta. Nyt täällä HAUSissa monessakin mielessä suunnistetaan kohti uusia ja osin vielä tuntemattomia polkuja. Muutosjohtamisen opeista tiedämme, että muutoksen alussa odotukset ja toiveet ovat korkealla ja ihmiset toivovat, että se toisi heille heidän itsensä haluamia asioita. Uudet organisaatiot eivät kutenkaan tuo mitään itsestään, vaan ne tuovat kullekin meistä vain niitä asioita, joita olemme valmiit muuttamaan omassa toiminnassamme. Uusi organisaatio muuttuu uudeksi organisaatioksi tekemällä, ei piirtämällä laatikoita uudelleen ja toivomalla, että suuhun tipahtaa herkkuja jostain ylhäältä.

Muutostilanteissa ensimmäiset 30 päivää ovat kriittisimmät. Silloin testataan muutoksen uskottavuus. Taitekohdissa tärkeää on johtajien paikalla olo ja näkyvyys – esimerkkinä toimiminen. Muita koko henkilöstöä koskevia tärkeitä taitoja ovat itsensä avaaminen uusille asioille, kuuntelu ja uusien pelisääntöjen laatiminen. Vanhalle ja arvokkaalle talolle heitämme hyvästit ja aloitamme uuden elämän monitoimitilassa ydinkeskustassa. Siivoamista tarvitaan paljon sekä tavaroiden, että omien ajatusten ja asenteiden kanssa. Kaikkea vanhaa ei kuitenkaan pidä heittää pois vain heittämisen ilosta. Nyt on hyvä hetki miettiä, mikä itse kullakin on se oma erityistaito ja vahvuus josta ei tarvitse luopua.

Onneksi meillä HAUSissa on muutosjohtamisen osaamista, joten eikun menoksi!

Riitta Tihinen

koulutuspäällikkö (johtaminen, esimiestyö)

ps. jos sinunkin työtehtävissäsi tai organisaatiossasi kaivataan uusia ajatuksia, muutosta tai muutokseen tukea, HAUSin johtamisvalmennuksen puolelta löytyy monenlaista tarjontaa ja valmennusta niin avoimena koulutuksena kuin organisaatiokohtaisesti räätälöitynä - ota yhteyttä, niin katsotaan miten voimme olla avuksi!

 

saz-b-484397

 

 

Kuva: Saz B on Unsplash
| Categories: HAUS, Koulutus, Asiantuntija, Valtionhallinto | Tags: | View Count: (1119) | Return

Post a Comment