EU:ssa vaikuttaminen
EU on osa Suomen hallintoa. Siksi jokaisen virkamiehen on hallittava omiin työtehtäviinsä liittyvät EU-asiat. EU-lainsäädäntö on tunnettava yhtä hyvin kuin kansallinen lainsäädäntö. Suurimmat osaamisvaatimukset kohdistuvat säädösvalmistelijoihin, EU-oikeutta soveltaviin asiantuntijoihin ja tuomareihin.
Erityisesti EU-oikeus teettää asiantuntijoillakin paljon työtä, koska sen ala laajenee ja sisältö muuttuu jatkuvasti. EU:n perussopimusten uusin muutossopimus, Lissabonin sopimus edellyttää nyt jokaiselta EU-tehtävissä toimivalta osaamisen päivitystä.
EU-koulutus Lissabonin aikaan
Lissabonin sopimus tuo erittäin merkittäviä muutoksia EU:n toimintaan. Se laajentaa EU:n toimivaltaa useille uusille alueille, uudistaa keskeisiä toimielimiä ja niiden toimintaa, selkeyttää lainsäädäntöinstrumentteja, tehostaa päätöksentekoa ja säädösvalmistelua, muuttaa kansallisten parlamenttien asemaa jne.
EU-koulutus päivittää valtionhallinnon virkamiesten ja erityisesti EU-tehtävissä toimivien asiantuntijoiden osaamisen Lissabonin aikaan. Tarjoamme koulutusta Lissabonin sopimuksen keskeisestä sisällöstä ja merkityksestä.
EU-oikeuden koulutuksessa ja unionin päätöksentekoa ja säädösvalmistelua koskevilla kursseilla perehdytään syvällisemmin Lissabonin sopimuksen tuomiin muutoksiin.
Uudistetun substanssikoulutuksen lisäksi tarjoamme neuvottelutaidon, tehokkaan argumentoinnin sekä EU-lainsäädännön ja EU-asiakirjojen draftauksen koulutusta unionin neuvoston työryhmien ja komission komitologiakomiteoiden työskentelyyn sekä kansainvälisiin neuvotteluihin osallistuville virkamiehille.
Avoimen koulutustarjonnan lisäksi järjestämme tarvittaessa asiakkaan tarpeiden mukaisesti räätälöityä tilauskoulutusta.
EU-toimielinten avoin rekrytointikilpailu EPSO/AD/177/10
-
Tulossa arviointivaiheeseen hyväksyttyjen hakijoiden valmennusta.
Alkavaa koulutusta
-
EU-tuomioistuimen uutta oikeuskäytäntöä
Ilmoittaudu viimeistään 10.08.2010 »Aika: 23.08.2010 - 23.08.2010
-
Drafting EU legislation and EU documents
Ilmoittaudu viimeistään 16.08.2010 »Aika: 27.08.2010 - 27.08.2010
-
Lissabonin sopimus
Ilmoittaudu viimeistään 26.08.2010 »Aika: 07.09.2010 - 07.09.2010
-
EU pähkinänkuoressa
Ilmoittaudu viimeistään 08.09.2010 »Aika: 22.09.2010 - 22.09.2010
-
EU:n lainsäätämismenettely
Ilmoittaudu viimeistään 10.09.2010 »Aika: 24.09.2010 - 24.09.2010
-
Perehtymismatka: Strasbourg ja Luxemburg
Ilmoittaudu viimeistään 23.08.2010 »Aika: 28.09.2010 - 30.09.2010
-
Viranomaiset ja kansainväliset sopimukset
Ilmoittaudu viimeistään 24.09.2010 »Aika: 08.10.2010 - 08.10.2010
-
EU-oikeus pähkinänkuoressa
Ilmoittaudu viimeistään 06.10.2010 »Aika: 20.10.2010 - 21.10.2010
-
EU:n komitologiamenettelyn uudistus
Ilmoittaudu viimeistään 18.10.2010 »Aika: 29.10.2010 - 29.10.2010
-
Perus- ja ihmisoikeudet Euroopan integraatiossa
Ilmoittaudu viimeistään 20.10.2010 »Aika: 03.11.2010 - 03.11.2010

