Hallituksen iltakoulu keskusteli keskushallinnon uudistamisesta
Julkaistu 28.06.2012 14:03:01.
Hallitus linjasi tiistaina 26. kesäkuuta iltakoulussaan keskushallintouudistuksen etenemistä.
Tavoitteena on muodostaa valtioneuvostosta toiminnallisesti ja taloudellisesti nykyistä yhtenäisempi rakenteellinen kokonaisuus seuraavasta hallituskaudesta alkaen.
Lokakuun 2012 loppuun mennessä valmistellaan vaihtoehtoiset mallit, joiden pohjalta määritellään jatkolinjaukset. Linjauksessa määritellään uudistuksen jatkovalmistelun periaatteet, käytännön toteutus, toteutuksen vastuut ja aikataulu sekä arvioidaan uudistuksen henkilöstö- ja kustannusvaikutukset eri osa-alueilla.
Hankkeen poliittisesta ohjauksesta vastaa hallituspuolueiden puheenjohtajista muodostettu ministeriryhmä.
Keskushallinnon uudistamishankkeen tavoitteena on tukea nykyistä paremmin hallituksen strategisen näkemyksen toimeenpanoa ja vaikuttavuutta julkisessa hallinnossa ja yhteiskunnassa, saada valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntö- ja resurssiohjaus yhtenäiseksi sekä lisätä resurssien liikkuvuutta ja edistää yhtenäisen toimintakulttuurin syntymistä valtionhallinnossa, sekä selvittää ministeriöiden muodostaminen yhdeksi virastoksi niin, että ratkaisu ei muuta ministereiden asemaa valtioneuvoston jäseninä ja ministeriönsä toiminnan johtajina. Hankkeen toimikausi kestää maaliskuun loppuun 2013.
Hankeryhmässä on jäseniä kaikista ministeriöistä, oikeuskanslerin virastosta, eduskunnasta sekä valtion henkilöstöjärjestöistä.
Lähde: www.vnk.fi 26.6.2012
