Dan Soback: Valmentava johtaminen – kohti strategisesti ketteriä ja henkisesti hyvinvoivia organisaatioita

Dan Soback: Valmentava johtaminen – kohti strategisesti ketteriä ja henkisesti hyvinvoivia organisaatioita

Julkaistu 31.12.2009

Kuvittele työyhteisö, jossa ihmiset tietävät yksilölliset tavoitteensa ja toimivat intohimoisesti yhteisen vision saavuttamiseksi. Organisaatio, jonka jäsenet toimivat rikastavassa vuorovaikutuksessa keskenään, kannustaen toisiaan ylittämään omat rajansa.

Dan SobackOrganisaatio, jonka jäsenet uskaltavat jatkuvasti kokeilla uutta, innovoida ja oppia omasta toiminnastaan. Kuvittele ympäristö, jossa alaiset kykenevät itsenäisesti ratkomaan ongelmiaan ja jossa johtajat voivat keskittää aikansa siihen kaikkein tärkeimpään; kokonaisuuden pitkäjänteiseen kehittämiseen. Tämä on valmentavan johtamisen työyhteisö.

Maailma on muuttunut radikaalisti viimeisten vuosikymmenien aikana

Uusi toimintaympäristö on tuonut uudet haasteet ja kysymykset: Kuinka saada asiantuntijoissa piilevä tieto esiin järkevään käyttöön? Kuinka pitää tavoitteet kirkkaana mielessä maailmassa, jossa strategiat ovat jatkuvassa liikkeessä? Kuinka tukea työntekijöiden kykyä itsenäiseen vastuunkantoon ja jatkuvaan oppimiseen? Uusiin haasteisiin ei kyetä vastaamaan vanhoista ajattelumalleista lähtöisin. Uusi toimintaympäristö vaatii uudenlaista johtamista. Valmentavalle vuorovaikutukselle perustuva lähestymistapa tarjoaa yhden hyödyllisen näkökulman.

Valmentava johtamistyöskentely perustuu ajatukselle siitä, että jokaisella henkilöllä on itsellään kyky löytää ratkaisu omiin ongelmiinsa ja keinot omien haasteidensa ylittämiseen. Johtajan tehtävänä on tällöin auttaa alaistaan tulemaan tietoiseksi halutusta tavoitteesta ja tarvittavista voimavaroista sen saavuttamiseksi. Menneisyyden liiallisen puimisen ja syyllisten jahtaamisen sijaan oleellisempaa on eteneminen kohti yhdessä määriteltyä tulevaisuutta. Tämä tapahtuu jokaisen yksilöllisiä vahvuuksia kunnioittaen ja niitä hyödyntäen. Tavoitteena on auttaa yksilöä kasvamaan itsenäiseksi ja vastuulliseksi toimijaksi.

Käytännössä valmentava johtaminen näkyy valintana johtajan päivittäisessä kanssakäymisessä. Kun alainen tulee haasteensa kanssa johtajan luokse, on esimiehellä kaksi vaihtoehtoa. Hän voi valita ongelmanratkaisijan polun, mikä tarkoittaa neuvon antamista. Tämä lähestymistapa saattaa toimia lyhyellä aikavälillä, mutta pidemmällä tähtäimellä se johtaa tilanteeseen, jossa alainen oppii turvautumaan ”pomonsa” neuvoihin.

Näin johtajan aika kuluu yhä enemmän alaistensa päivittäisten ongelmien ratkontaan ja kaikki tämä aika on pois johtajan ydintehtävältä, eli kokonaisuuden johtamiselta. Toisaalta johtaja voi valita valmentajan polun, jolloin hän neuvonantamisen sijaan auttaa alaistaan itse löytämään keinot haasteiden ylittämiseen. Tätä kautta alainen oppii vähitellen ratkomaan itsenäisesti omia ongelmiaan ja kohdistamaan energiansa kokonaisuuden kannalta järkeviin toimiin. Johtaja on edelleen tukemassa yhteisöään, mutta yhteisö ei ole enää yhtä riippuvainen johtajastaan.

Valmentava johtamistyyli vaatii kuitenkin uudenlaisten taitojen omaksumista

Keskeistä on osata kysyä sellaisia kysymyksiä, jotka auttavat alaista kirkastamaan itselleen päämääränsä ja saamaan aikaan jatkuvaa reflektoivaa oppimista. Johtajan kyky aitoon kuuntelemiseen ja läsnäoloon on myös välttämätöntä todellisen luottamuksen syntymiseksi. Valmentava johtaminen vaatii kommunikointityyliä, jossa jokainen uskaltaa tuoda esille omat näkökulmansa ja samalla antaa tilaa muiden näkökulmille. On luotava kyky todelliseen yhdessä ajattelemiseen; dialogin taito.

Parhaimmillaan valmentava tyyli sisäistyy koko organisaation kattavaksi vuorovaikutustavaksi. Tällaisessa työyhteisössä kaikki toimivat yhteisen vision saavuttamiseksi ja kannustavat toisiaan parhaimpaansa. Organisaatio lisää kyvykkyyttään muutokselle sopeutumiseen ja jatkuvaan uudistumiseen. Valmentavan johtamisen kulttuuri synnyttää siis paitsi henkisesti hyvinvoivia työyhteisöjä, myös strategisesti agiileja organisaatioita. Siksi valmentava johtaminen sopii poikkeuksellisen hyvin juuri nykyajan johtamisen työvälineeksi.

Dan Soback
Leadership Catalyst
DS Consulting

Lue myös Dan Sobackin haastattelu "Valmentava johtamisen paikka", HAUS -asiakaslehti 2/09

HAUS kouluttaa

TIE VALMENTAVAAN JOHTAMISEEN

Valmentavan johtamisen - coachingin perusteista syventävään kokonaisuuteen.

Valmentava johtaminen – coaching perusteet

Aika: 8.2.2010

Valmentavan johtamisen syventävä kurssi

Aika: 5.11. ja 3.12.2009

Lue lisää kurssista

Kurssit on tarkoitettu ylimmälle johdolle, keskijohdolle, esimiehille ja kehittäjille.

Lisätietoja: koulutuspäällikkö Marita Lehikoinen puh. 020 718 0208.

Katso muuta johtamiskoulutusta



 

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.