Osastopäällikkö Kirsi Paasikoski: Uusi uljas aluehallinto - miltä se voisikaan näyttää?

Osastopäällikkö Kirsi Paasikoski: Uusi uljas aluehallinto - miltä se voisikaan näyttää?

Julkaistu 14.03.2008

Pääministeri Vanhasen hallitusohjelma 16.4.2007 sisälsi valtion aluehallinnolle melkoisen yllätyksen. Liikkeelle lähdettiin nopeasti ja asetettiin uutta aluehallintoa työstävä hanke, Alku-hanke, ja sille työryhmiä. Tavoitteena on luoda uusi kootumpi ja kansanvaltaisempi aluehallinto vuoteen 2010 mennessä.

Kirsi Paasikoski, kuva: Länsi-Suomen lääninhallitusAluehallintohankkeen väliraportoinnin määräajan 31.3.2008 lähestyessä keskusteluissa on noussut erilaisia, monenlaisia, sekalaisia ja mahdollisia malleja uudesta aluehallinnon organisoinnista. Osa hallinnonaloista haluaa tässä yhteydessä ns. syödä kuormasta ja varmistaa omat asemansa jo hyvissä ajoin. Keskustelun vireyden kannalta tämä on erinomaista. Kunhan vain ei heitettäisi lasta pesuveden mukana ja unohdettaisi kokonaan, että asiakaskin on olemassa.

Hallintoministeri Kiviniemi on esittänyt Turun Sanomien artikkelissa 3.3.2008, että aluehallintoa kootaan laajasti yhteen yli hallinnonalarajojen. Kalevan haastattelussa 10.2.2008 hän toteaa, että lääninhallitukset ja maaherrojen virat lakkautetaan. Aluejakojen tarkastelu on jätetty aivan loppumetreille. Tällä hetkellä lähes kaikkien aluehallintoviranomaisten määrät ja aluejaot vaihtelevat. Kiperin kysymys tämä on maakuntien liitoille, joiden määrän mahdollinen vähentäminen on poliittisesti äärettömän hankala kysymys. Hankkeen tavoitteena on kuitenkin vähentää aluehallintoviranomaisten määrää. Toki hankkeella haetaan myös tuottavuushyötyä maksimissaan jopa 800 htv:n verran.

Hankeryhmän 5.3. esittämistä aluehallintomalleista

toinen pitäisi sisällään vielä nykyistä lääninhallitusta laajemman kirjon eri hallinnonaloja ja toinen jakaisi tämän kokonaisuuden kehittämisvirastoon (ohjaus TEM:stä) ja hallinto- ja valvontavirastoon (ohjaus VM:stä). Aluehallintohankkeen tehtävien selvityksessä ovat olleet mukana lääninhallitusten lisäksi TE-keskukset, ympäristökeskukset, työsuojelupiirit, metsäkeskukset, maakuntien liitot ja tiepiirit. Maakuntien liittojen toiminta ei toki ole valtion aluehallintoa, vaan kuntien yhteenliittymiä, joille mitä ilmeisimmin halutaan painokkaammin aluekehittämiseen liittyviä tehtäviä.

Laaja aluehallintomalli

Laajalla, monta hallinnonalaa käsittävällä aluehallintoviranomaisella on yksi johtaja (ylijohtaja, pääjohtaja) ja yhteiset hallinnon palvelut. Tulosohjaavien ministeriöiden määrä kasvaa entisestään ja asettaa melkoiset haasteet ohjaukselle. Tästä on mahdollista rakentaa kaksi erilaista käytännön toteutusta:

  1. Tulosohjaus tulee ministeriöistä tai keskushallinnosta kuten nykyisinkin, mutta sen lisäksi ministeriöistä tulevat myös vähintään palkkoihin tarvittavat resurssit. Hallinnon kulut tulisivat yhteisestä osiosta, jota ohjaa VM. Malli vastaa melko pitkälle juuri purettua kihlakuntajärjestelmän yhtenäisvirastoja. Tästä on käytetty myös nimitystä sateenvarjomalli.
  2. Tulosohjaus tulee ministeriöistä koskien sektoreiden substanssia, mutta resurssien jako tapahtuu aluehallintovirastossa. Tämä malli vastaa melko pitkälle nykyistä lääninhallituksen toimintatapaa. Hallinnon ja resurssien ohjaus olisi siten VM:ssä, jonne uuden hallitusohjelman mukaan on keskitetty hallinnon kehittäminen. Kyseessä on päällikkövirasto, jossa viraston johto päättää toimintamäärärahojen jakautumisesta sektoreille ja on vastuussa tulostavoitteiden toteutumisesta.

 

Putkihallintomalli

Laajalle aluehallintoviranomaiselle vastakkainen malli on ns. putkihallintomalli, jossa jokaisella ministeriöllä on omat erilliset hallintonsa alueella. Tästä mallista esimerkki löytyy STM:n hallinnonalan mahdollisesta uudesta organisoinnista, jota peruspalveluministeri Risikko on voimakkaasti ajanut. Tässä mallissa sekä tulosohjaus että kaikki resurssit kulkisivat hallinnonalan omassa ohjauksessa. Näillä hallintoputkilla on mahdollisuus ostaa hallinnon palvelut yhteisestä hallintopalvelukeskuksesta. Kyseessä on siis vahvojen itsenäisten toimialojen virasto alueella, jossa viraston päälliköllä on koordinoiva rooli. Ohjauksessa pyritään tavoitteiden ja voimavarojen yhtenäistämiseen jo keskustasolla.

Laajasta arjen sisäisestä turvallisuudesta ja voimavarojen koordinoinnista poikkeusoloissa ja häiriötilanteissa alueella on vastannut lääninhallitus. Juuri tässä työssä tulee selvästi esille synergiaetu, joka eri sektoreiden yhteisellä osaamisella voidaan varmentaa. Eri aluehallintomallien näkökulmasta tarkasteltuna tässä suhteessa voidaan myös menettää paljon jos unohdetaan se, että kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa kun on kyse yhteistyöstä.

Tärkein kysymys kohdistuu kuitenkin tulosohjaukseen

ja sen terävöittämiseen. Mikään näistä malleista ei toimi ilman sitä, että keskushallinnon tasolla pystytään yhteisesti määrittämään se tulos, joka aluehallinnossa on osaltaan saatava aikaan, jotta keskushallinnon vaikuttavuustavoite toteutuu. Toimivan, asiakkaiden palvelut laadukkaasti tuottavan aluehallinnon tuloksellisuuden takeena tulee olla keskushallinnossa yhteisesti määritelty tahtotila siitä, mitä tulostavoitteita aluehallinnolle asetetaan. Aluehallinnossa on vahva osaaminen niiden menetelmien ja prosessien hallintaan, joilla tulos saavutetaan. Niin kauan kunnes kehittämisen kärki osoitetaan tulosohjaukseen ja sen yhteensovittamiseen hallinnon kaikilla tasoilla on yhdentekevää, millaisissa organisatorisissa laatikkoleikeissä aluehallinnossa tätä työtä tehdään.

Näistäkin malleista saadaan erilaisia variaatioita ja vielä on ennenaikaista mennä veikkaamaan, mikä malli toteutuu. Väliraportissakaan 31.3. esiteltävä malli tai mallit eivät välttämättä toteudu, vaan päätöksen tekevät viime kädessä poliittiset päättäjät.



Kirsi Paasikoski
osastopäällikkö
Länsi-Suomen lääninhallitus

 

 

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä