Koulutuksesta uskoa ja rohkeutta

Kolme vuotta sitten nostin blogikirjoituksissani esille mm. ammattijohtajuuden merkityksen, osaamisen siirron uudelle virkamiessukupolvelle, laaja-alaisen yhteistyön kehittäjien välillä sekä kansainvälisen keskustelun tärkeyden.  Huomaan olevani edelleen suurin piirtein samaa mieltä, vaikka näkökulmat asioihin ovatkin ehkä jossain määrin muuttuneet.

Kahden vuoden poissaolo suomalaisen virkamieskoulutuksen ytimestä antoi itselleni perspektiiviä asioiden näkemiseen hieman uudella tavalla. Vaikka olenkin seurannut suomalaista hallinnon kehittämistä matkan päästä, täytyy myöntää, että jo uusien organisaatioiden nimien opettelu on vienyt oman aikansa.

Alkuvuoden aikana olen konkreettisesti nähnyt, kuinka suuria asioita myös yksittäisten organisaatioiden tasolla on tapahtunut. Ja meille kaikille on selvää, että uusien rakenteiden ja toimintamallien vakiintuminen tulee viemään aikansa.

Vuoden vaihteessa palasin myös uudenlaiseen HAUSiin.  In-house –asema astui tuolloin voimaan ja sen myötä monella tavalla uusi alku koko upealle organisaatiollemme. 

HAUSin uusi rooli valtiokonsernin sisäisenä sidosryhmäyksikkönä on uudenlainen mahdollisuus koko valtiokonsernille.  Se mahdollistaa tiiviin vuoropuhelun, läheisen yhteyden ja vastaamisen todellisiin osaamis- ja kehittämistarpeisiin.

Kustannussäästöjä mutta mistä?

Talouden heikkeneminen tuo tunnetusti aina lisäpotkua kehittämiseen.  Hyvää siinä on erityisesti se, että joudumme pakottamaan itsemme erottamaan tärkeän vähemmän tärkeästä -  tekemään todellisia priorisointeja. Jos emme tähän pysty, sorrumme edelleenkin helposti juustohöylään.

Valtionhallinnon organisaatioiden säästötoimet heijastuvat konkreettisesti myös hakeutumisena koulutukseen.  Monet koulutustarpeet tulevat esiin lukuisina keskusteluina, mutta mahdollisuudet koulutuksen hankkimiseen koetaan aiempaa pienemmiksi.

Koulutukseen kannattaa investoida

Lisääntyvä tarveharkinta on varmasti tervetullut osa organisaation ja henkilöstön kehitystä.  Koulutuksen voimakas vähentäminen joissain organisaatioissa sitä vastoin huolestuttaa. Samoin yhä useammin kuuluvat kommentit siitä, että edes aivan välttämättömään koulutukseen ei ehditä tulla, kun on niin kiire kaikkien muutosten keskellä.

Pitäisikö meidän kuitenkin juuri näinä aikoina investoida henkilöstöömme ja heidän osaamiseensa? Pitäisikö meidän - myös koulutuksen avulla - antaa itsellemme ja organisaatiollemme uutta uskoa tulevaan ja välttää apatiaa?  Voisimmeko juuri koulutuksen avulla saada aineksia iänikuisen kiireen kesyttämiseen panostamalla kykyihimme ja uskallukseemme?  En esitä näitä kysymyksiä pelkästään koulutusinstituutin toimitusjohtajan roolissa, vaan kehittäjänä ja kansalaisena,  suomalaisena ja eurooppalaisena.

Ja vielä: kreikkalaisten kollegojemme koulutusohjelmat täällä Suomessa peruuntuivat tältä keväältä tunnetuista syistä.  Toivottavasti aiemmat opit suomalaisesta hallinnon kehittämisestä näkyvät kuitenkin jatkossa maan nostamisessa uudelleen jaloilleen.

Anneli  Temmes
toimitusjohtaja
HAUS kehittämiskeskus Oy
anneli.temmes@haus.fi